Viljolan Herrasväki
Viljolassa asustaa isäntä, emäntä ja Viljo-kissa. Blogissa remontoorahan ja sisustetahan 30-luvulla rakennettua punaasta tupaa. Tervetuloa Viljolahan! :)
lauantai 24. joulukuuta 2016
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Valkoinen katto
Aivan mahtava viikko takana! Oltiin isännän kanssa talvilomalla ja säät oli mitä parhaimmat! Joskaan ei niin talviset.... ;) Viikonloppu vietettiin ensin Mikkelissä lavatanssikisoissa ja siitä jatkettiin matkaa Savonlinnaan ja Kuopioon. Ihana syksyinen ja aurinkoinen sää ja kauniita maisemia. Ja mikä parasta, loppuviikosta saatiinVIHDOIN tuvan puolen paneelikatto maalattua valkoiseksi! :) Keittiön puoli maalattiin keväällä remontin yhteydessä. Huone muuttui niin paljon valoisammaksi ja hirret tulee nyt mahtavasti esille. Listat puuttuu vielä, mutta ei anneta sen häiritä. ;) Tässä pari kuvaa.
Mukavaa viikon alkua! :)
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Mansikkapaikka
Hei! Pitkään aikaan ei oo tullu mitään kirjoiteltua tänne. Meidän pihasauna ja sen yhteydes oleva kesämaja pääsivät Ilona Pietiläisen uusimpaan ihanaan Mansikkapaikka kirjaan. :) Kirjan kuvat on otettu ennenkö aloitettiin ulkokuoren uusinta. Samalla ilmeistyi neljä ikkunaa joihin tuli luukut ja rakennuksen päätyyn tuli myös pariovet. Ennenhän tässä oli vain harvalaurootus ja vesi pääsi ikävästi sateella sisälle. Piti aina siirrellä kaikki tyynyt ja patjat suojaan sateella, mutta nyt on päässy siitä roudaamisesta ja majan saa pitää kokoajan järjestyksessä. Tulee sitä vettä kuitenkin vielä jonkun verran sisälle, kun katto on alaannu olemaan niin huonossa kunnossa. Siinä olis ilmeisesti tälle kesälle vielä pieni korjausurakka.....
Mä oon tykänny niistä Ilonan kirjoista kovasti ja oli mahtavaa, että meidän sauna sai olla niiden kaikkien ihanien kesäpaikkojen kanssa siinä kirjassa.

Mä oon tykänny niistä Ilonan kirjoista kovasti ja oli mahtavaa, että meidän sauna sai olla niiden kaikkien ihanien kesäpaikkojen kanssa siinä kirjassa.
Siellä se on! :D
Laitetaan nyt vähän kuvia meidän uudistuneesta kesämajasta. :)
| Kesämaja |
Mukavaa keskiviikkoa! Pian on Juhannus! :)
T:Emäntä
tiistai 17. toukokuuta 2016
Valkoinen keittiö
Nyt se on vihiroon valmis! Eikä siihen menny, ku kolme vuotta.... ;) Tai silloin se tavallaan alkoi, kun purettiin keittiön ja silloisen olohuoneen välistä 80-luvun muoti-ilmiö vitriinisaareke. Siitä ollaan edetty pikkuhiljaa hirsiseinää esille ottaen ja kaappeja vähitellen purkaen. Joka välivaiheen kanssa ollaan eletty jonkin aikaa ja sitten taas jatkettu. Nyt tuli se viimeinen loppurysäys, kun saatiin uudet keittiökaapit. Seinätkin levytettiin uudestaan ja katto maalattiin valkoiseksi. Kuvittelin että katon maalaus olisi ollut raskaskin työ, mutta siihen menikin alle tunti/maalauskerta! Ja sitä on jahkattu, että jaksaako aloittaa maalaamaan vai ei. No nyt voi vetää sitten tuvan puolen vielä joku viikonloppu myös, kun tietää että ei se niin paha homma ollutkaan. :) Erikoisinta keittiössä on se, että jopa kaikki listat on paikoillaan! Ai niin lattialistoja vielä vähän puuttuu, mutta meillä on vielä harkinnassa lattian maalaus, niin ne ehtii kyllä. :) Oli pikkuusen jännät paikat tuon tapetin kans. Sen ostin vuosi sitten kesällä Raumalta jostain tapetti ja mattoliikkeestä ja olin sitte ostanu niin justin määrän, että oli siinä ja siinä riittääkö. Pari soiroa jouduttiin tekemään paloista. :D No mutta taas säästin... ;)
Kuvat on taas niin uskomattoman hyvälaatuisia..... ;)
Oi niitä aikoja kun oli keltaiset puolipaneelit ja vihreä teollisuuskylmiö ja kaakelit. ;) :D Ikkunan edestä meni ennen täyspitkä taso ja heti, kun ollaan ruvettu uutta keittiötä miettimään, niin molemmat oli sitä mieltä, että ikkuna otetaan esille ja siihen eteen tehdään penkki. Se näyttääkin nyt paljon suuremmalta, kuin ennen. Nämä nykyajan vetolaatikkosysteemit on kyllä niin tilavia ja käteviä! Ennen meillä oli tuossa hyllyjen paikalla yläkaapissa kaikki kuivaruuat. Kolme hyllyllistä ihan täyteen umpattuna. Nyt sama ruokamäärä menee kahteen vetolaatikkoon ja jäi vielä tilaaki. Yksi laatikko on vielä kokonaan tyhjänä. No aina on hyvä olla tilaa uusille astioille.... ;)
Tästä tiskikaapista tuli niiiiiiiiiin hieno! <3 Tuttu puuseppä teki sen meille. Ei voisi tyytyväisempi olla! :)
Osuva tekstitaulu meidän keittiöön. Täälä on monet tanssit tanssittu ja tuleviin kisoihin treenattu. :D
Vielä pitäisi löytää verhot, valaisimet ja muutamat sisustusjutut puuttuu. Haaveilen myös tuohon kapeamman ikkunan eteen jotain vanhaa lipastoa. Nyt vain huutokauppoja kiertämään!
torstai 21. huhtikuuta 2016
Takan muutos
Nyt se päivä on viimein! Poissa on punatiilinen "mörskä" tuvan nurkasta ja tilalla on kaunis valkoinen takka. :) No muotohan ei oo vaihtunu, mutta uusi pinnoite tekee paljon. Koko huone näyttää aivan uudelta ja on niin valoisa. <3 Muurari kävi kolmena päivänä pinnoittamassa aina uuden kerroksen ja kuvun valmistumiseen tarvittiin vielä yksi ylimääräinen päivä. Voi sitä jännitystä töissä, kun vain mietti miltä takka näyttää sillä kertaa, kun tuun kotia. Viikon kruunas vielä viikonloppuloma Bremenissä. Kyllä oli tapahtumarikas viikko. :) Eilen isä kävi vielä kaakeloimassa tulipesän tasolle uudet kaakelit. Saumaus tehdään sitte samalla, kun keittiöönki. Voi miksi en oo jo ennemmin ottanu tätä takan muutosta hoitaakseni?

Nyt sitten niitä ennen ja jälkeen kuvia. :D
Tälläinen se oli ennen.....
.... Ja tälläinen siitä tuli <3
| Vihdoin valkoinen takka! :) |
Nyt aletaan ootella tulevaa keittiöremppaa!
Heippa! :D
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Uusi lamppu
Otsikko johtaa vähän harhaan. Lamppu ei ole uusi vaan jo kolmisen vuotta sitte huutokaupasta huurettu. Tiensä kattoon se löysi vasta eilen. Ei siksi, että oltaas jotenki saamattomia sen suhteen, päinvastoin isäntä on harvinaisen innokas lamppujen vaihtelija mieheksi.... ;) Alunperin tämänki sijoituspaikka oli tarkootus olla kesämaja, mutta kun se sopi niin hyvin väreiltään peräkammariin, niin päätyi nyt sinne. Onkohan mun kesämaja ihan tyhjillään kesän, ku kaikki sinne suunniteltu tuleeki sisälle?? ;) Tänään on muuten ollu ihan kalsaripäivä. Yritetään levätä flunssan viimeeset rippeet pois ja ensviikolla aloitetaan taas normaali urheilijan elämä. :D Alkaa tämä lepääly jo maistua puulta!
Rentoa Sunnuntai-iltaa!
T:Emäntä
lauantai 2. huhtikuuta 2016
Uusia mattoja
Onni on innokkaasti sisustavat isovanhemmat! :) Pääsiäisenä vierailtiin mummilassa ja sain mukaan kaksi mattoa jotka oli jääny tarpeettomaksi. Kesämajaan ne lahjoitettiin, mutta koska oon itte niin onneton mattojen ostaja, niin ne laitettiinki sisälle. :D Sitte ku saaraan joskus parketti maalattua, niin ostan uudet matot oikein viimeisen päälle, mutta siihen asti mennään näillä vanhoilla mitä on ja parilla uudella lahjoitetulla. Kiitos mummi!! :)
Pöydän alle tää matto on vähän pieni, mutta en jaksanu enää ruveta pöytää siirtämään. Olkoon siinä jonku aikaa. Toki sen toisen olis voinu ottaa tähän kaveriksi viereen, kun on muutenki niin iso tämä meidän "ruokasali", mutta kun se sopi niin hyvin meidän olohuoneeseen, että halusin jättää sen sinne.
Tänään on ollu aivan mahtava sää. Leikattiin isännän kanssa kuusiaita ja se meni tänä vuonna jotenki niin kivuttomasti, vaikka toisella on justiin leikattu polvi ja toinen oli flunssas. Innostuttiin vielä karsimaan marjapuskatki. Meillä tapaa jäädä marjat syksyisin suurimmaksi osaksi puskiin, niin päätettiin karsia oksia pois vähän rankemmalla kädellä. On sitten kesällä mukavampi ajella nurmikkoa. :) Nyt tämä flunssapotilas keskittyy loppuillan lepäämiseen.
Mukavaa viikonloppua!
Ai niin....! Uus keittiö tulee kuukauden päästä!! Jes jes jes!! :D
T: Emäntä
Tilaa:
Kommentit (Atom)